Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Tarvitaan asiallista keskustelua ja Ihmisten haasteet pitää kohdata

Ihmisillä on monenlaisia haasteita.
Ne liittyvät mm. kustannuksiin. Nämä aiheuttavat polarisoitumista keskustelussa. Kun keskustellaan ympäristöstä ja sen vaikutuksista, ei saisi sivuuttaa ihmisten arkea. Sama asia koskee myös maahanmuuttoa.

Nämä molemmat aiheet ovat politiikassa tavallaan samantyylisiä ja esim. suomen politiikassa ne kärjistyvät vihreiden ja persujen kohdalla ja heidän kädenväännöksi. Nyt iso osa nuorisosta äänestää nimenomaan jompaa kumpaa näistä puolueista.

Kun halutaan kalastella äänestäjien ääniä, niin silloin nämä eniten "mekkalaa" pitävät aiheet ja puolueet korostuvat.

Samaan aikaan vihreät näkyvät liberaalina ja persut konservatiivisena, joten myös se luo kahtiajakoa näiden välille.

Näiden lisäksi tässä näkyy se, että toinen näkökulma on maailmanlaajuinen ja toinen on enemmän sisäinen. Valtiohan ei voi katsoa asioita pelkästään yhdestä kulmasta.
Meidän pitää hoitaa omat asiamme, mutta myös olla osa globaalia maailmaa ja toimia sen mukaisesti. Tässä jaottelussa kansalle näyttää siltä, että Vihreät katsovat enemmän koko maailman näkökulmaa, mutta unohtavat meidän sisäiset ongelmat. Samalla näyttää silt, että Persut unohtavat meidän olevan osa tätä planeettaa ja keskittyvät pitkälti sisäisiin asioihimme. 

Se mikä tästä keskustelussa puuttuu, on asiallinen - molempia puolia ymmärtävä keskustelu.

Pitääkö esim. ympäristön takia kurjistaa ihmisten elämää siten, että ihmisten elämästä tulee todella hankalaa tai lähes mahdotonta, kuten nostamalla bensan hinta pilviin? Entä tuleeko meidän kiristää maahanmuuttopolitiikkaa siten, että Suomeen ei saa tulla maahanmuuttajaksi, paitsi jos palkka on vähintään jotain keskipalkan tasoa?

Itse suosin kaikille järkipohjaista keskustelua näistäkin aiheista ja sitä, että asioista keskustellaan maltilla. Ymmärretään molempien osapuolten pointit, vaikka ne eivät istu omaan agendaan. Kukaan meistä ei tule yksin ratkomaan näitä isoja asioita.

Ja Liberaalipuolueen jäsenenä haluan tietenkin tuoda esille sen, että me ratkomme näitä asioita myös tieteellä. Uskotko itse, että näitä asioita ratkotaan ilman tiedettä?

Tämän julkaisun innoitti minulle Twitterissä linkattu Lex Fridmanin YouTube podcast #339, jossa kaksi ympäristöasioissa eri suunnalla olevaa keskustelijaa. Ja tietysti kokemukseni poliittisesta keskustelusta nykytilanteessa.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Suomalainen politiikka freshin silmin

Menen suoraan tähän aiheeseen nykyisestä näkökulmastani ja kirjoitan muuten Suomen politiikasta yleisemmin lisää myöhemmin.

Tämän kirjoituksen väitteet:
1. Yksi iso ongelma Suomen politiikassa on unelmahötön ja pelkokuvien niin iso merkitys ja jopa kasvu politiikassa.
2. Toinen ongelma on Suomen valtava konservatiivisuus.

Unelmahöttö ja pelot
Vasemmistossa aivan liian moni elää unelmahötössä ja täysin yhtälaisesti oikeistossa eletään liikaa pelossa ja uhkakuvissa.

Omassa kuplassani tämä näkyy siten, että vasemmisto (GAL) huutaa ilojen, bilettämisen ja rahan tuhlaamisen perään. Näen kyllä samalla sen, että oikeisto (TAN) taas pelkää kaiken näköisiä asioita tapahtuvaksi ja ei näe mahdollisuuksia.

Näin tuoreelle, politiikkaan lähteneelle ja sitä varsin tuorein silmin katsovalle, tämä näyttäytyy lähinnä farssina. Väitän että tämä on osaltaan vaikuttanut huonoihin äänestysmääriin. 
Yleisestiottaen vaikuttaa siltä, poliittisia johtajia ei pidetä kovin hyvinä johtajina, joista tosin poikkeuksina pitää mainita esim Sauli Niinistö ja Sanna Marin. Valitettavasti en ehdi tähän  kaivamaan tutkimustietoa poliittisista johtajista.
Nyt näissä viime eduskuntavaaleissa, joissa olin itsekin ehdokkaana, äänestysmääriä nosti taktinen äänestäminen ja tuo vastakkainasettelu, joka siinä oli. Mutta tämä farssin tasolla ollut kuvio siitä, että SDP:n vetämänä tuhlattiin rahaa aivan holtittomasti ja vasemmiston mielestä siinä ei ollut mitään väärin. Tässä kohtaa oikeistolla oli järki, mutta.... nyt kun katsoo miten hallitusneuvotteluissa menevät, niin eipä leikkauksien suhteen näy järkeä. Toimenpiteet ovat taas siellä missä ei pitäisi olla, elikkä leikataan valtion ydintoiminnoista, kuten sotesta ja koulutuksesta.

Suuri ongelma tässä politiikassamme on siis se, ettei kumpikaan puoli osaa nähdä järkeä ja tehdä järkeviä ratkaisuja. Vaikuttaa siltä, että pelissä on liikaa identiteettiä, egoa ja ideologiaa.
Esimerkkejä tästä voisi kirjoittaa monen päivän edestä.
Ehkä aika kultaa muistot - ja tiedän että lähihistoriassammekin on älyttömiä mokia politiikassa - mutta olenko väärässä jos sanon, että ennen politiikassa kuitenkin pyrittiin rakentamaan yhteistä valtiota, vaikka vahvoja näkemyseroja oli silloinkin?

Maahanmuutto on hyvä esimerkki aiheesta, jossa tämä unelmahötön ja pelkotilojen yhteentörmäys tapahtuu.
Niinsanotut suvakit haluavat päästää Suomeen kaikki ulkomaalaiset ja ovat valmiita maksamaan kaiken ulkomaalaisten kuluista veronmaksajien rahoista. Toisessa ääripäässä ovat persut, joista tutkimuksen / valikoneen perusteella jopa puolet kansanedustajista vastustivat työperäistä maahanmuuttoa. Ei siis pelkästään yleisesti maahanmuuttoa, vaan jopa sitä maahanmuuttoa, jota lähes kaikki muut pitävät hyvänä asiana.
Tosin suvakit ei ole virallinen termi, eikä ainakaan puolue, mutta edustusta löytyy lähinnä vasemmistosta, joten siksi vertailen tätä. 

Tässä kaikessa on tietenkin toinenkin puolensa. Lähes jokaisessa asiallisessa puolueessa on myös järki-ihmisiä. Monet vasemmiston kannattajat ovat yllättyneet, että persujenkin joukosta on löytynyt sivistyneitä ihmisiä, vaikka puolueen imago ei sitä ole. Samalla oikeiston kannattajissa on usein arvostettu ihmisläheisyyttä, jota esim vasemmistoliitossa on ollut.

Kysymykseksi jää, miten paljon tästä kaikesta toteutuu järjellä ja miten paljon jää unelmahötön ja pelkojen päälle. Onneksi politiikka on paljolti kompromisseja, kuten nyt nähdään Persujen ja RKP:n välisessä väännössä, tämän hetkisten hallitusneuvotteluiden mainingeissa.


Suomen konservatiivisuus
Tähän kohtaan on pakko todeta disclaimer:
Olen itse Liberaalipuolueen jäsen, olin Liberaalipuolueen ehdokas ja olen aina kokenut olevani liberaali, vaikka en ehkä silloin nähnyt politiikka yhtä hyvin kuin nyt.

On kyllä tullut hyvin selväksi, kuinka konservatiivinen Suomi on. Liberaaliudesta monelle tulee mieleen Jenkkilä. Eikä mitenkään positiivisesti. Tämä on erittäin sääli. Kuinka moni esimerkiksi tietää, että Viroa vedetään liberaalien voimin? Tosin käsittääkseni toinen näistä Viroa vetävistä liberaalipuolueista on hyvin Suomen keskustan kaltainen, eikä siten niin samanlainen "normaalin" liberaaliuden kanssa.
Väitän, että tästä on suurta haittaa Suomelle. Sen ymmärrän hyvin, että nyt kun venäjä toi sodan Eurooppaan, ihmiset käpertyvät suojautumaan ja se johtaa konservatiivisuuden voittoon. Tällöin Kokoomus, SDP, Persut ja KD ovat vahvoilla. Kaikki liberaalit puolueet hävisivät näissä 2022 eduskuntavaaleissa, Liberaalipuolue, Vihreät ja Vasemmistoliitto.
Kun sotaa vielä edelsi raju pandemia, jonka takia monet asiat muuttuivat ja monet ihmiset kärsivät, niin eihän se ole yllätys, että ihmiset poteroituvat ja menevät siilipuolustukseen.

Nyt on hyvä myös täsmentää eräs asia, joka tähän blogikirjoitukseen innoitti.
Jotkut uskovat täysin GAL-TAN:n. Elikkä näkevät poliittisen nelikentän käytännössä kaksikenttänä. Surkuhupaisinta oli, että Hesari - jota pidetään varsin arvostettuna julkaisuna - meni vaalikoneessaan täysin tähän lankaan. Eniten tätä ongelmaa näkee niissä, jotka kannattavat vahvasti woke-kulttuuria. Siinä on tuotu Jenkkiläläinen kahtiajaon käsite nelikentälle. Jossa on tavallaan kaikki konservatiivit ajettu oikeistoon ja kaikki liberaalit vasemmistoon. Siihen en ota kantaa, onko näin Jenkkilässä, mutta voitaisiin kaikki nyt katsoa asiaa järjellä tuon nelikentän kautta. Toki vasemmistolle on hyödyllistä tukea tällaista näkemystä ja kahtiajakoa, koska silloin oikeistoliberaalit katoavat, samoin kuin samalla pestään SDP:n konservatiivisuus. Olenkin täysin sillä kannalla, että Ylen pitää pysyä puolueettomana ja demokraattisena laitoksena, joka pystyy puhumaan asioista niiden omilla nimillään.
Ongelmallista medioiden suhteen toki on, että toimittajista iso osa on vasemmistoon kallellaan

Nelikentän akselit ovat siis: vasemmisto-oikeisto akseli ja liberaalius-konservatiivisuus akseli.
Näillä päästään paljon perustellumpaan lopputulokseen, kuin katsomalla asioita vain yhdellä akselilla.
Näin kerran erään henkilön postauksen Twitterissä, jossa hän totesi, ettei voi olla oikeistossa ja olla liberaali. Kyseessä siis joko ymmärtämättömyys, tai sitten tämä kahtiajaon viesti on purrut erinomaisen hyvin.

Jos nyt ihmiset näkisivät liberaalit arvot paremmin ja äänestäisivät niitä, väitän että meillä olisi:
* talous paremmassa jamassa
* vapaampi yhteiskunta
* hyvinvoivempi yhteiskunta
* vähemmän korruptoitunut yhteiskunta.

Näistä aiheista varmaankin jatkan seuraavaksi.

Sana on vapaa, mutta häiriköinti ei.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Liikennekaari ja liikenteen verotus

Suhteessa siihen kohuun ja sähläilyyn, mikä liikennnekaariehdotuksesta on syntynyt, se on kuitenkin harvinaisen helppo poliittinen aihe.

Mistä kyse?

Liikennekaariehdotuksessa on kyse muunmuassa ns. mustista laatikoista Suomen ajoneuvoihin. Tavallaan kuvio ja keskustelu tuovat enemmän esille huonon poliittisen toiminnan, kuin itsessään huonon asian.

Perusnäkemykseni itse asiasta:
  • Tämäkin IT palvelu on tuotettava niin tietoturvallisesti kuin mahdollista
  • Autojen teknologiaan perustuva seuranta lienee todennäköisesti tulossa jossain vaiheessa tulevaisuudessa, mutta onko sen aika nyt vuoden 2017 aikoihin ja onko sen oikea paikka Suomi

Näkemykseni tästä ehdotuksesta:
  • Tiedottaminen on hoidettu surkeasti
  • Lähtökohdat vaikuttavat vääriltä
  • Kansalaisten liikenteeseen liittyvät kustannukset eivät saa kasvaa

Kustannukset ja liikenteen verotus

Otetaan ensimmäiseksi nämä kustannukset... Suomalaisia verotetaan liikenteestä jo tällä hetkellä täysin vääristyneesti. Autoliiton puolelta on kirjoitettu hyviä artikkeleita siitä, miten Suomi kerää suuria verotuloja liikenteestä, mutta samalla niistä verotuloista palautuu liikenteen hyväksi koko ajan pienempi summa, käytännössä naurettavan pieni summa, verrattuna liikenneverkoston merkitykseen Suomelle. Tämä johtaa siihen, ettei liikenneverkostoa pidetä enää riittävällä tasolla kunnossa. Monet, jotka ovat ajaneet pitkiä matkoja ja enemmän autolla viimeisten kahden vuosikymmenen aikana, ovat huomanneet tiestössä heikkenemistä, sekä ylläpidon vähentymistä.

Koko liikennekeskustelussa on tärkeää muistaa, että rakas Suomen maamme on hyvin pitkä. Ajaessani Turusta Utsjoelle, auttamaan tuttavaa korjaamaan siellä olevaa taloaan, tuli siitä yli 1400 km matka yhteensuuntaan. Nämä etäisyydet pitää myös suhteuttaa meidän pieneen ihmismääräämme. Onhan se selvää että monet Suomalaiset joutuu ajamaan pitkiä matkoja. On toki suhteellista, mikä kenellekin on pitkä matka. Koska Suomessa on paljon autoja ja teitä ei enää pidetä tarvittavalla tasolla kunnossa, on selvää että liikennetilanne on vain pahenemassa.

Ollaanko kasvavilla autoilukuluilla, yhdessä sote-uudistuksen kanssa, saamassa aikaiseksi esimerkiksi tilanne, jossa pohjoisessa asuvalla henkilöllä ei ole mahdollisuuksia päästä tarvitsemaansa hoitoon? Tämä ongelmahan on ollut sote-uudistuksen kanssa paljon esillä, mutta tuskin kasvavat liikennekustannukset sitä ainakaan helpottavat.

Teknologia

IT-alan ihmisen näkökulmasta tässä on itsestäänselvyyksiä, joita ei nyt ole otettu valmistelussa huomioon. Tällaisten palvelujen tietoturvan PITÄÄ olla kunnossa. Tästä ei ole kysymyksiä, eikä vaihtoehtoja. EU:ssa vuonna 2018 voimaan astuva GDPR-asetus on täydellinen ilmentymä tästä vaatimuksesta. Yksityisyyteen ja henkilön tunnistamiseen mahdollistavan tiedon ("PII" - Privately Identifiable Information)  suojaaminen tulee huomattavasti kriittisemmäksi koko EU:n alueella. Mielestäni tietosuojavaltuutettu ei voisi milloinkaan hyväksyä tällaista palvelua Suomeen, jos sitä ei ole toteutettu tietoturvallisesti - mutta se on Aarnion asia eikä minun.

Käydyssä keskustelussa ei ole tuotu esille, miten tietoturva ja yksityisyyden suoja oikeasti huomioidaan. Sen sijaan Berner on esittänyt vajavaisia kommentteja, kuten "Uuden Suomen kysyessä Berneriltä kommenttia ”mustien laatikoiden” tietoturvahuoliin, hän viittasi vain 30. joulukuuta julkaisemaansa blogikirjoitukseen. Siinä Berner toteaa edellytyksenä olevan, että ”palvelut ovat asiakkaan kannalta tietoturvallisia, helppokäyttöisiä ja yksityisyydensuojan turvaavia” (Uuden Suomen artikkeliAnne Bernerin blogikirjoitus).

Eilen kuitenkin toisessa Uuden Suomen artikkelissa asiaan otettiin kattavammin kantaa, kysymyksellä: "Ministeriö on todennut, että ”kilometripohjaisen maksumallin tietoturvallisuus ja yksityisyydensuoja varmistetaan lailla”. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, eihän laki itsessään varmista tietosuojaa vaan rangaistavuuden, jos asiat eivät ole kunnossa?", johon liikenne- ja viestintäministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Juhapekka Ristola vastaa:
"– Kyllä se itse asiassa tietoyhteiskunnan puolella menee pidemmälle, sillä palveluntarjoajalta edellytetään etupainoisesti tiettyjä asioita omissa järjestelmissään ja toimintatavoissaan. Tällöin jo järjestelyjen olemassaolon valvonta tuottaa sen tietoturvallisuuden ja yksityisyydensuojan asiallisuuden, Ristola vastaa.
– Tähän on teletoiminnassa päästy, mutta aina näin ei ole ollut. Muistan hyvin, kun ensimmäinen sähköisen viestinnän tietosuojalaki annettiin muistaakseni 2003, ja tilanne ei ollut mikään auvoinen. Vuosien mittaan on päästy siihen, että meillä on varsin suuri luotto, että teletoiminnassa ei meidän tietojamme asiattomasti käytetä.
" (artikkeli).


Tietoturvariskit

Ihmisen sijainnin seuraaminen on jo itsessään asia, joka on yksityisyyden kannalta hyvin kriittinen. Kun ajatellaan nykypäivän ransomware-haittaohjelmien tuottavuutta rikollisille, niin eikö tällainen järjestelmä olisi täydellinen rikollisten kiinnostuksen kohde?


  1. Hakkeri murtautuu sijaintijärjestelmään ja odottaa kunnes löytää selvän patternin, milloin rikas kohdehenkilö käy "vieraisilla", sen jälkeen alkaa kohteen kiristys
  2. Moottoripyöräkerho haluaa listiä jonkun, jolloin palkattu hakkeri murtautuu sijaintijärjestelmään ja kertoo missä se ihminen liikkuu milloinkin, jolloin heidän ei tarvitse ensin "tutustua kohteeseen", vaan hoitavat tapauksen yhdellä keikalla.

Rikolliset voivat tietenkin hoitaa näitä asioita ilmankin tällaista järjestelmää, mutta tietoturvariskit järjestelmässä ovat todella mittavat. Jos tietoturvavihollisten asteikossa mennään ylöspäin terroristeihin ja vieraisiin valtioihin, niin heidän intresseistään tuskin tarvitsee antaa esimerkkejä. Venäläisethän ovat olleet viimeaikoina esille tietomurroillaan ja Suomen kiinnostava geopoliittinen sijainti tekisi  tilanteen tullessa tästä järjestelmästä priority kohteen. Tosin Venäjän osalta Suomi on helpompi ostaa, kuin vallata maamme sotilaallisesti.

Todettakoon vielä, että jos joku ajattelee etteivät tietomurrot tällaiseen järjestelmään ole mahdollisia - niin voin kyllä kertoa että on!

Kansalaisten valmius paikkatietojen luovuttamiseen

Toisaalta, ihmisten sijainnistahan kertyy jo nyt paljon tietoa erillaisiin tietojärjestelmiin. Koska ihmiset käyttävät näitä palveluja ja osa heistä saattaa olla tietoisiakin paikkatiedon keruusta, on se tavallaan viesti sijaintitietoon sisältyvän riskin hyväksymiselle. Siinä on kuitenkin iso ero, onko käyttäjä oikeasti tiedostaen hyväksynyt paikkatiedon tallennuksen ja siihen liittyvät riskit, vai ainoastaan mahdollistanut GPS-signaalin.

Aiemmin mainitussa Uuden Suomen artikkelissa Juhapekka Ristola toteaa, että "Italiassa vakuutusyhtiöt markkinoivat asiakkailleen ajotapaseurantaa sillä, että autoilijat saivat 20 prosenttia alennusta liikennevakuutusmaksuistaan, ja siellä ihmiset ovat halunneet ottaa niitä käyttöönsä.". Itselleni jäi tästä epäselväksi, onko Italiassa ajotapaseuranta käytännössä tarkoittanut samaa kuin Suomen sijaintitietoa seuraava liikennejärjestelmä. Jos näin on, niin tuota voi pitää referenssinä siitä, että ihmiset yleisestiottaen ovat valmiita luovuttamaan sijantitietonsa rekistereihin.

Poliittinen osuus ehdotuksessa

Jos nykyisen järjestelmän muuttamiseen ei ole syytä, niin miksi luodaan kallis järjestelmä, joka syö valtavasti verotuloja?
Tällöin tulee aina mieleen taustavaikuttimet ja ketä asiaa oikeasti ajaa. Varsinkin nykyisen hallituksen toiminnalla, jossa kansalaiset joutuvat pohtimaan jääviyskysymyksiä ja "Suomen alasajoa" lähes kuukausittain uudella aiheella, on perusteltua kyseenalaistaa tällaiset ehdotukset, jos niihin ei tule selkeitä perusteluja. Asiahan on tietenkin kaltaiseni maallikon kannalta hyvin yksinkertainen, minulla ei ole taustavaikuttimia, enkä sellaisia kantaisi vaikka työskentelisin Sipilän lähipiirin IT-yrityksessä.
Eihän hallituksen pidä pyrkiä luomaan Suomeen työpaikkoja siirtämällä verotuloja palveluun, jota ei tarvita.

Vaikka Suomessa aina valitetaan, että bensa on täällä kallista, niin onhan nykyinen polttoaineen käyttöön perustuva verotus hyvä ja oikeudenmukainen malli, tähän ehdotettuun verrattuna. Sen järjestelmän nykyisistä kustannuksista en tiedä, mutta jos se tarkoittaa vaikka yhtä osastoa verohallinnossa, niin se on aika pientä tuohon satojen miljoonien kustannukseen, jota tämä liikenneministeriön uusi ehdotus on aiheuttamassa.

Ehdotuksen valmistelu oli ollut täysin naurettavalla tasolla. Käsittääkseni työryhmä, jossa kahden eri suunnan asiantuntijat olivat tätä käyneet läpi, eivät olleet saaneet läheskään kaikkea tietoa osaksi käsittelyä, vaan tietoja oli tuotu sen jälkeen, kun työryhmä oli jo antanut lausuntonsa. Eli miten Suomen poliittiset päättäjät oikein nykyään toimivat? Perustetaan ryhmä selvittämään asiaa, mutta tuodaan oleellisia muutoksia ehdotukseen sen jälkeen, kun kyseinen ryhmä on sen analysoinut? Ei hyvää päivää! Ei ihme että ihmiset eivät äänestä, eivätkä luota nykyiseen järjestelmään.

Ketkä järjestelmästä hyötyvät?

Verottaja
Polttoainevero ei ole tulevaisuutta, kun sähköautot yleistyvät. Tällöin vero täytyy kerätä muulla tavoin. Suomessa on kuitenkin toistaiseksi niin vähän sähköautoja, että tällä ei ole oleellista merkitystä nykyisellään ja päästöjen alentamisen kannalta on erittäin tärkeää että vähäpäästöisten autojen hankintaan enemmänkin kannustettaisiin, esim. juuri verotuksen kautta. Jostain syystä itse hieman kaihdan jenkkilän tyyliä, jossa osavaltio maksaa tietyn summan ostajalle, vähäpäästöisen auton hankinnasta. Toki tuo malli sopii jenkkilään hyvin.

Itseäni häiritsee jo nykyisellään, että Suomessa sähköautoihin on kohdistettu käyttövoimavero, jolle ei ole mitään perustetta. Sähköstä itsestään maksetaan jo veroa (oliko noin 1/3 osa sähkökustannuksesta, paitsi Kataisen ulkoistaman Carunan asiakkailla siirtokustannus on täysin jotain muuta). Toki sähköautojenkin pitää osallistua tiestön ylläpitoon täysin samoin kuin muutkin autot, mutta sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä käyttövoiman kanssa. Jotenkin olin aikoinaan kuvitellut, että käyttövoimaverotuksen on tarkoitus kannustaa ihmisiä siirtymään vähäpäästöisempiin autoihin, muistelisin että sitä aikoinaan myytiinkin meille tällä idealla. Tämän voi toki nähdä pelkkänä nimikevirheenä.

Sähköautot ovat päästöjen kannalta erittäin hyvä ratkaisu ja siten erittäin kannustettava tulevaisuuden malli. Miksi siis sitä ei voida tosissaan tukea, jättämällä juuri tällaiset ylimääräiset käyttövoimaverot pois. Esimerkiksi BMW i3 on myös tuotettu hyvin ekologisesti (ainakin materiaaleiltaan, itse tuotantomenetelmistä en tiedä).


Palvelun tuottavat yritykset
Suurin voittaja on tällaisen palvelun pystyyn laittava taho. Tietotekniikkaa ja konsultointia palaa armottomasti, kun tällainen järjestelmä tehdään. Kun pystytyksessä ja ylläpidossa puhutaan sadoista miljoonista, niin tuskin kauhean moni kieltäytyy lähtemästä tällaiseen businekseen. Vaikka puhutaan niinkin kriittisistä järjestelmistä, kuin terveydenhuoltojärjestelmistä on Suomen laatu ollut täysin kyseenalainen. Niihin upotetut verorahat ovat satoja miljoonia ja silti laatu ei täyty.

Miten tältä pohjalta voidaan olettaa että tällainen, myös tietoturvaltaan kriittinen järjestelmä pystyttäisiin luomaan taloudellisesti tehokkaasti ja laadukkaasti?

Ehkä myös polttoaineyritykset?
Nämä yritykset voivat täsmäpanostaa markkinointia ja kehittää jakelutoimintaa asiakkaiden sijantitiedon pohjalta. Kun sähköautojen määrät kasvavat, tulee normaalien polttoainehuoltamoiden toiminta muuttumaan. Koska tätä rekisteriä ja järjestelmää ei ole ylläpitämässä valtiollinen laitos, vaan yksityiset operaattorit, on toistaiseksi ainakin pidettävä mahdollisena, että tietoa saatetaan myydä ulos. Jos järjestelmä menee teleyrityksille tai vakuutusyhtiöille, niin en näe ajatusta edes kaukaisena, jollei sitä suoraan estetä laein.

Yhteenveto ja loppupäätelmä


  • Sähköautot tulevat lisääntymään:
    • Tämän kautta verotuksen on siirryttävä toimimaan muuta kautta, kuin pitkälti polttoaineeseen pohjautuen
    • Suomessa on käsittääkseni tällä hetkellä joitain reilu 2000 oleellisesti sähköä ajamiseen käyttävää ajoneuvoa
  • Liikenneverotus on kansalaiselle Suomessa tällä hetkellä täysin ylimitoitettu ja kannattamatonta:
    • Jos voisin ostaa tämän palvelun, en nykyisellään milloinkaan ostaisi sitä:
      • tiestön hoito ja kunto heikkenee
      • kustannukset ylittävät tarpeet moninkertaisesti
    • Luo epätasapainoa, koska autoilevat henkilöt maksavat yhteiskunnan kuluja, jotka kuitenkin hyödyttävät myös ei-autoilevia
  • Seurannan pitää olla tietoturvallista:
    • Paikkatieto on erittäin kriittistä
    • Sitä ei pystytä takaamaan, että paikkatietojärjestelmään ei pystyttäisi murtautumaan (sitä voidaan pyrkiä estämään)
    • Intressit järjestelmään murtautumiseen ovat ilmeiset

Suomen järkyttävän kova autoverotus olisi perusteltavissa, jos se ohjattaisiin tiestöön ja yleensäkin liikenteen hyödyksi ja jos siellä olisi todella tarvetta näin suurelle verotukselle. Nykyisellään kun sillä hoidetaan isolta osaltaan täysin muita kuluja (kuten esim. sosiaalikulut), se ei ole perusteltua. Miksi esim. sinun autolla ajamisellasi maksetaan sosiaalikuluja? En ole sosiaalikuluja vastaan, vaan sitä mistä ne rahat siihen kerätään. Tällöinhän siis ei-autoilevat kansalaiset ovat saaneet suuren verohelpotuksen yhteiskunnan kuluista. Se olisi ok, että ei-autoilevat eivät osallistu tiestön ja liikenteen ylläpitoon, mutta miksi autoilu määrittää minun osallistumistani muuten yhteiskunnan ylläpitoon?
Hyväksyn hyvin sen, että auto jossa on kovat päästöt, joutuu maksamaan päästöjen mukaista veroa. Ja jos joku on valmis ajamaan autoa, jossa on pienemmät päästöt, niin palkittakoon hänet pienemmällä verotuksella. Ja mielellään paremminkin kannustetaan hänen kaltaisiaan. Olisiko se jopa perusteltua taloudelliselta kannalta, päästömaksujen näkökulmasta. Samalla näen että öljyn väheneminen maailmasta on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta asia, jonka pohjalta polttoaineeseen sopii hyvin laittaa kulutuksen mukaista veroa.


Huomautettakoon, että oma autoni oli juuri 1,5 kk seisonnassa ja ajatukseni ovat jossain määrin ekologiset. Autoni on suhteellinen kovapäästöinen ja erittäin kalliisti verotettu. Olen harkinnut auton vaihtamista sähköautoon ja koeajanut kaikki oleelliset (Tesla ei ole minulle oleellinen vaihtoehto). En omista mitään tässä kuviossa mukana olevaa yritystä tai ole niihin sidoksissa (paitsi jos efore on mukana tässä, niin omistukseni on täysin minimaalinen ja merkityksetön). En käytä foliohattua.