lauantai 14. tammikuuta 2017

Liikennekaari ja liikenteen verotus

Suhteessa siihen kohuun ja sähläilyyn, mikä liikennnekaariehdotuksesta on syntynyt, se on kuitenkin harvinaisen helppo poliittinen aihe.

Mistä kyse?

Liikennekaariehdotuksessa on kyse muunmuassa ns. mustista laatikoista Suomen ajoneuvoihin. Tavallaan kuvio ja keskustelu tuovat enemmän esille huonon poliittisen toiminnan, kuin itsessään huonon asian.

Perusnäkemykseni itse asiasta:
  • Tämäkin IT palvelu on tuotettava niin tietoturvallisesti kuin mahdollista
  • Autojen teknologiaan perustuva seuranta lienee todennäköisesti tulossa jossain vaiheessa tulevaisuudessa, mutta onko sen aika nyt vuoden 2017 aikoihin ja onko sen oikea paikka Suomi

Näkemykseni tästä ehdotuksesta:
  • Tiedottaminen on hoidettu surkeasti
  • Lähtökohdat vaikuttavat vääriltä
  • Kansalaisten liikenteeseen liittyvät kustannukset eivät saa kasvaa

Kustannukset ja liikenteen verotus

Otetaan ensimmäiseksi nämä kustannukset... Suomalaisia verotetaan liikenteestä jo tällä hetkellä täysin vääristyneesti. Autoliiton puolelta on kirjoitettu hyviä artikkeleita siitä, miten Suomi kerää suuria verotuloja liikenteestä, mutta samalla niistä verotuloista palautuu liikenteen hyväksi koko ajan pienempi summa, käytännössä naurettavan pieni summa, verrattuna liikenneverkoston merkitykseen Suomelle. Tämä johtaa siihen, ettei liikenneverkostoa pidetä enää riittävällä tasolla kunnossa. Monet, jotka ovat ajaneet pitkiä matkoja ja enemmän autolla viimeisten kahden vuosikymmenen aikana, ovat huomanneet tiestössä heikkenemistä, sekä ylläpidon vähentymistä.

Koko liikennekeskustelussa on tärkeää muistaa, että rakas Suomen maamme on hyvin pitkä. Ajaessani Turusta Utsjoelle, auttamaan tuttavaa korjaamaan siellä olevaa taloaan, tuli siitä yli 1400 km matka yhteensuuntaan. Nämä etäisyydet pitää myös suhteuttaa meidän pieneen ihmismääräämme. Onhan se selvää että monet Suomalaiset joutuu ajamaan pitkiä matkoja. On toki suhteellista, mikä kenellekin on pitkä matka. Koska Suomessa on paljon autoja ja teitä ei enää pidetä tarvittavalla tasolla kunnossa, on selvää että liikennetilanne on vain pahenemassa.

Ollaanko kasvavilla autoilukuluilla, yhdessä sote-uudistuksen kanssa, saamassa aikaiseksi esimerkiksi tilanne, jossa pohjoisessa asuvalla henkilöllä ei ole mahdollisuuksia päästä tarvitsemaansa hoitoon? Tämä ongelmahan on ollut sote-uudistuksen kanssa paljon esillä, mutta tuskin kasvavat liikennekustannukset sitä ainakaan helpottavat.

Teknologia

IT-alan ihmisen näkökulmasta tässä on itsestäänselvyyksiä, joita ei nyt ole otettu valmistelussa huomioon. Tällaisten palvelujen tietoturvan PITÄÄ olla kunnossa. Tästä ei ole kysymyksiä, eikä vaihtoehtoja. EU:ssa vuonna 2018 voimaan astuva GDPR-asetus on täydellinen ilmentymä tästä vaatimuksesta. Yksityisyyteen ja henkilön tunnistamiseen mahdollistavan tiedon ("PII" - Privately Identifiable Information)  suojaaminen tulee huomattavasti kriittisemmäksi koko EU:n alueella. Mielestäni tietosuojavaltuutettu ei voisi milloinkaan hyväksyä tällaista palvelua Suomeen, jos sitä ei ole toteutettu tietoturvallisesti - mutta se on Aarnion asia eikä minun.

Käydyssä keskustelussa ei ole tuotu esille, miten tietoturva ja yksityisyyden suoja oikeasti huomioidaan. Sen sijaan Berner on esittänyt vajavaisia kommentteja, kuten "Uuden Suomen kysyessä Berneriltä kommenttia ”mustien laatikoiden” tietoturvahuoliin, hän viittasi vain 30. joulukuuta julkaisemaansa blogikirjoitukseen. Siinä Berner toteaa edellytyksenä olevan, että ”palvelut ovat asiakkaan kannalta tietoturvallisia, helppokäyttöisiä ja yksityisyydensuojan turvaavia” (Uuden Suomen artikkeliAnne Bernerin blogikirjoitus).

Eilen kuitenkin toisessa Uuden Suomen artikkelissa asiaan otettiin kattavammin kantaa, kysymyksellä: "Ministeriö on todennut, että ”kilometripohjaisen maksumallin tietoturvallisuus ja yksityisyydensuoja varmistetaan lailla”. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, eihän laki itsessään varmista tietosuojaa vaan rangaistavuuden, jos asiat eivät ole kunnossa?", johon liikenne- ja viestintäministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Juhapekka Ristola vastaa:
"– Kyllä se itse asiassa tietoyhteiskunnan puolella menee pidemmälle, sillä palveluntarjoajalta edellytetään etupainoisesti tiettyjä asioita omissa järjestelmissään ja toimintatavoissaan. Tällöin jo järjestelyjen olemassaolon valvonta tuottaa sen tietoturvallisuuden ja yksityisyydensuojan asiallisuuden, Ristola vastaa.
– Tähän on teletoiminnassa päästy, mutta aina näin ei ole ollut. Muistan hyvin, kun ensimmäinen sähköisen viestinnän tietosuojalaki annettiin muistaakseni 2003, ja tilanne ei ollut mikään auvoinen. Vuosien mittaan on päästy siihen, että meillä on varsin suuri luotto, että teletoiminnassa ei meidän tietojamme asiattomasti käytetä.
" (artikkeli).


Tietoturvariskit

Ihmisen sijainnin seuraaminen on jo itsessään asia, joka on yksityisyyden kannalta hyvin kriittinen. Kun ajatellaan nykypäivän ransomware-haittaohjelmien tuottavuutta rikollisille, niin eikö tällainen järjestelmä olisi täydellinen rikollisten kiinnostuksen kohde?


  1. Hakkeri murtautuu sijaintijärjestelmään ja odottaa kunnes löytää selvän patternin, milloin rikas kohdehenkilö käy "vieraisilla", sen jälkeen alkaa kohteen kiristys
  2. Moottoripyöräkerho haluaa listiä jonkun, jolloin palkattu hakkeri murtautuu sijaintijärjestelmään ja kertoo missä se ihminen liikkuu milloinkin, jolloin heidän ei tarvitse ensin "tutustua kohteeseen", vaan hoitavat tapauksen yhdellä keikalla.

Rikolliset voivat tietenkin hoitaa näitä asioita ilmankin tällaista järjestelmää, mutta tietoturvariskit järjestelmässä ovat todella mittavat. Jos tietoturvavihollisten asteikossa mennään ylöspäin terroristeihin ja vieraisiin valtioihin, niin heidän intresseistään tuskin tarvitsee antaa esimerkkejä. Venäläisethän ovat olleet viimeaikoina esille tietomurroillaan ja Suomen kiinnostava geopoliittinen sijainti tekisi  tilanteen tullessa tästä järjestelmästä priority kohteen. Tosin Venäjän osalta Suomi on helpompi ostaa, kuin vallata maamme sotilaallisesti.

Todettakoon vielä, että jos joku ajattelee etteivät tietomurrot tällaiseen järjestelmään ole mahdollisia - niin voin kyllä kertoa että on!

Kansalaisten valmius paikkatietojen luovuttamiseen

Toisaalta, ihmisten sijainnistahan kertyy jo nyt paljon tietoa erillaisiin tietojärjestelmiin. Koska ihmiset käyttävät näitä palveluja ja osa heistä saattaa olla tietoisiakin paikkatiedon keruusta, on se tavallaan viesti sijaintitietoon sisältyvän riskin hyväksymiselle. Siinä on kuitenkin iso ero, onko käyttäjä oikeasti tiedostaen hyväksynyt paikkatiedon tallennuksen ja siihen liittyvät riskit, vai ainoastaan mahdollistanut GPS-signaalin.

Aiemmin mainitussa Uuden Suomen artikkelissa Juhapekka Ristola toteaa, että "Italiassa vakuutusyhtiöt markkinoivat asiakkailleen ajotapaseurantaa sillä, että autoilijat saivat 20 prosenttia alennusta liikennevakuutusmaksuistaan, ja siellä ihmiset ovat halunneet ottaa niitä käyttöönsä.". Itselleni jäi tästä epäselväksi, onko Italiassa ajotapaseuranta käytännössä tarkoittanut samaa kuin Suomen sijaintitietoa seuraava liikennejärjestelmä. Jos näin on, niin tuota voi pitää referenssinä siitä, että ihmiset yleisestiottaen ovat valmiita luovuttamaan sijantitietonsa rekistereihin.

Poliittinen osuus ehdotuksessa

Jos nykyisen järjestelmän muuttamiseen ei ole syytä, niin miksi luodaan kallis järjestelmä, joka syö valtavasti verotuloja?
Tällöin tulee aina mieleen taustavaikuttimet ja ketä asiaa oikeasti ajaa. Varsinkin nykyisen hallituksen toiminnalla, jossa kansalaiset joutuvat pohtimaan jääviyskysymyksiä ja "Suomen alasajoa" lähes kuukausittain uudella aiheella, on perusteltua kyseenalaistaa tällaiset ehdotukset, jos niihin ei tule selkeitä perusteluja. Asiahan on tietenkin kaltaiseni maallikon kannalta hyvin yksinkertainen, minulla ei ole taustavaikuttimia, enkä sellaisia kantaisi vaikka työskentelisin Sipilän lähipiirin IT-yrityksessä.
Eihän hallituksen pidä pyrkiä luomaan Suomeen työpaikkoja siirtämällä verotuloja palveluun, jota ei tarvita.

Vaikka Suomessa aina valitetaan, että bensa on täällä kallista, niin onhan nykyinen polttoaineen käyttöön perustuva verotus hyvä ja oikeudenmukainen malli, tähän ehdotettuun verrattuna. Sen järjestelmän nykyisistä kustannuksista en tiedä, mutta jos se tarkoittaa vaikka yhtä osastoa verohallinnossa, niin se on aika pientä tuohon satojen miljoonien kustannukseen, jota tämä liikenneministeriön uusi ehdotus on aiheuttamassa.

Ehdotuksen valmistelu oli ollut täysin naurettavalla tasolla. Käsittääkseni työryhmä, jossa kahden eri suunnan asiantuntijat olivat tätä käyneet läpi, eivät olleet saaneet läheskään kaikkea tietoa osaksi käsittelyä, vaan tietoja oli tuotu sen jälkeen, kun työryhmä oli jo antanut lausuntonsa. Eli miten Suomen poliittiset päättäjät oikein nykyään toimivat? Perustetaan ryhmä selvittämään asiaa, mutta tuodaan oleellisia muutoksia ehdotukseen sen jälkeen, kun kyseinen ryhmä on sen analysoinut? Ei hyvää päivää! Ei ihme että ihmiset eivät äänestä, eivätkä luota nykyiseen järjestelmään.

Ketkä järjestelmästä hyötyvät?

Verottaja
Polttoainevero ei ole tulevaisuutta, kun sähköautot yleistyvät. Tällöin vero täytyy kerätä muulla tavoin. Suomessa on kuitenkin toistaiseksi niin vähän sähköautoja, että tällä ei ole oleellista merkitystä nykyisellään ja päästöjen alentamisen kannalta on erittäin tärkeää että vähäpäästöisten autojen hankintaan enemmänkin kannustettaisiin, esim. juuri verotuksen kautta. Jostain syystä itse hieman kaihdan jenkkilän tyyliä, jossa osavaltio maksaa tietyn summan ostajalle, vähäpäästöisen auton hankinnasta. Toki tuo malli sopii jenkkilään hyvin.

Itseäni häiritsee jo nykyisellään, että Suomessa sähköautoihin on kohdistettu käyttövoimavero, jolle ei ole mitään perustetta. Sähköstä itsestään maksetaan jo veroa (oliko noin 1/3 osa sähkökustannuksesta, paitsi Kataisen ulkoistaman Carunan asiakkailla siirtokustannus on täysin jotain muuta). Toki sähköautojenkin pitää osallistua tiestön ylläpitoon täysin samoin kuin muutkin autot, mutta sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä käyttövoiman kanssa. Jotenkin olin aikoinaan kuvitellut, että käyttövoimaverotuksen on tarkoitus kannustaa ihmisiä siirtymään vähäpäästöisempiin autoihin, muistelisin että sitä aikoinaan myytiinkin meille tällä idealla. Tämän voi toki nähdä pelkkänä nimikevirheenä.

Sähköautot ovat päästöjen kannalta erittäin hyvä ratkaisu ja siten erittäin kannustettava tulevaisuuden malli. Miksi siis sitä ei voida tosissaan tukea, jättämällä juuri tällaiset ylimääräiset käyttövoimaverot pois. Esimerkiksi BMW i3 on myös tuotettu hyvin ekologisesti (ainakin materiaaleiltaan, itse tuotantomenetelmistä en tiedä).


Palvelun tuottavat yritykset
Suurin voittaja on tällaisen palvelun pystyyn laittava taho. Tietotekniikkaa ja konsultointia palaa armottomasti, kun tällainen järjestelmä tehdään. Kun pystytyksessä ja ylläpidossa puhutaan sadoista miljoonista, niin tuskin kauhean moni kieltäytyy lähtemästä tällaiseen businekseen. Vaikka puhutaan niinkin kriittisistä järjestelmistä, kuin terveydenhuoltojärjestelmistä on Suomen laatu ollut täysin kyseenalainen. Niihin upotetut verorahat ovat satoja miljoonia ja silti laatu ei täyty.

Miten tältä pohjalta voidaan olettaa että tällainen, myös tietoturvaltaan kriittinen järjestelmä pystyttäisiin luomaan taloudellisesti tehokkaasti ja laadukkaasti?

Ehkä myös polttoaineyritykset?
Nämä yritykset voivat täsmäpanostaa markkinointia ja kehittää jakelutoimintaa asiakkaiden sijantitiedon pohjalta. Kun sähköautojen määrät kasvavat, tulee normaalien polttoainehuoltamoiden toiminta muuttumaan. Koska tätä rekisteriä ja järjestelmää ei ole ylläpitämässä valtiollinen laitos, vaan yksityiset operaattorit, on toistaiseksi ainakin pidettävä mahdollisena, että tietoa saatetaan myydä ulos. Jos järjestelmä menee teleyrityksille tai vakuutusyhtiöille, niin en näe ajatusta edes kaukaisena, jollei sitä suoraan estetä laein.

Yhteenveto ja loppupäätelmä


  • Sähköautot tulevat lisääntymään:
    • Tämän kautta verotuksen on siirryttävä toimimaan muuta kautta, kuin pitkälti polttoaineeseen pohjautuen
    • Suomessa on käsittääkseni tällä hetkellä joitain reilu 2000 oleellisesti sähköä ajamiseen käyttävää ajoneuvoa
  • Liikenneverotus on kansalaiselle Suomessa tällä hetkellä täysin ylimitoitettu ja kannattamatonta:
    • Jos voisin ostaa tämän palvelun, en nykyisellään milloinkaan ostaisi sitä:
      • tiestön hoito ja kunto heikkenee
      • kustannukset ylittävät tarpeet moninkertaisesti
    • Luo epätasapainoa, koska autoilevat henkilöt maksavat yhteiskunnan kuluja, jotka kuitenkin hyödyttävät myös ei-autoilevia
  • Seurannan pitää olla tietoturvallista:
    • Paikkatieto on erittäin kriittistä
    • Sitä ei pystytä takaamaan, että paikkatietojärjestelmään ei pystyttäisi murtautumaan (sitä voidaan pyrkiä estämään)
    • Intressit järjestelmään murtautumiseen ovat ilmeiset

Suomen järkyttävän kova autoverotus olisi perusteltavissa, jos se ohjattaisiin tiestöön ja yleensäkin liikenteen hyödyksi ja jos siellä olisi todella tarvetta näin suurelle verotukselle. Nykyisellään kun sillä hoidetaan isolta osaltaan täysin muita kuluja (kuten esim. sosiaalikulut), se ei ole perusteltua. Miksi esim. sinun autolla ajamisellasi maksetaan sosiaalikuluja? En ole sosiaalikuluja vastaan, vaan sitä mistä ne rahat siihen kerätään. Tällöinhän siis ei-autoilevat kansalaiset ovat saaneet suuren verohelpotuksen yhteiskunnan kuluista. Se olisi ok, että ei-autoilevat eivät osallistu tiestön ja liikenteen ylläpitoon, mutta miksi autoilu määrittää minun osallistumistani muuten yhteiskunnan ylläpitoon?
Hyväksyn hyvin sen, että auto jossa on kovat päästöt, joutuu maksamaan päästöjen mukaista veroa. Ja jos joku on valmis ajamaan autoa, jossa on pienemmät päästöt, niin palkittakoon hänet pienemmällä verotuksella. Ja mielellään paremminkin kannustetaan hänen kaltaisiaan. Olisiko se jopa perusteltua taloudelliselta kannalta, päästömaksujen näkökulmasta. Samalla näen että öljyn väheneminen maailmasta on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta asia, jonka pohjalta polttoaineeseen sopii hyvin laittaa kulutuksen mukaista veroa.


Huomautettakoon, että oma autoni oli juuri 1,5 kk seisonnassa ja ajatukseni ovat jossain määrin ekologiset. Autoni on suhteellinen kovapäästöinen ja erittäin kalliisti verotettu. Olen harkinnut auton vaihtamista sähköautoon ja koeajanut kaikki oleelliset (Tesla ei ole minulle oleellinen vaihtoehto). En omista mitään tässä kuviossa mukana olevaa yritystä tai ole niihin sidoksissa (paitsi jos efore on mukana tässä, niin omistukseni on täysin minimaalinen ja merkityksetön). En käytä foliohattua.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

sasri2016 – Hotels in Sri Lanka




I stayed in various hotels during my trip, like most travellers in Sri Lanka do. Only rarely travellers just go to one or two sites in Sri Lanka, during their stay. If visit would be only for one week, then it might be ideal to just see two important and very different kind of sites.

List of hotels where I stayed:
  • The Ocean Colombo (Colombo, 3)
  • Riverside Cabanas (Mirissa, 5)
  • River Front (Tissamaharama, 4)
  • Vista Rooms Peacock Reach (Tissamaharama, 4)
  • Jetwing Kaduruketha (Wellawaya, 4)
  • Riverfront Hotel(?) (Badulla, 1)
  • Wink Field (Nuwara Eliya, 2)
  • Sunny Hills Residence (Kandy, 4)
  • Hotel Sigiriya (Sigiriya, 5)
  • Sea Zone Hotel (Nilaweli, 3)
  • Amaranthe Bay (Uppuweli, 4)
  • Supun Arcade Residence (Colombo, 4)

City and my personal rating (1 – 5) for hotel in parentheses, in above listing.

The hotel and location that I liked most, was Mirissa beach's Riverside Cabanas. It had great service and I loved Mirissa as a location. Hotel isn't actually 4 or 5 star hotel, but it has wildlife straight at the backyard, which compensated a lot for what was missing in the room's amnesties.

Second best hotel would be Hotel Sigiriya. It had all that I could have wanted, though dinner was too expensive. Location is fabulous, premises are good, service is great and I have to give extra bonus for Land monitors running in the hotel's grounds.

I could have spent a whole week in both of these hotels. It wouldn't be a problem at all. And basically either one of these could have been a winner. They are different kind, as Hotel Sigiriya is more expensive and splurge kind of a hotel, while Mirissa's Riverside Cabanas was cheaper, but did things very well, specially when comparing with price.

sasri2016 – Travelling back to Finland from Colombo




Had an alarm waking me up today at 00:01. It was a darn hard to get up, after only 4 hours of sleep. Though yesterday's dinner was totally worth it, that wake up did eat some from my sleeping time. Have to tell you about it... I wanted a restaurant from as close to hotel as possible. From reception found out that there is a restaurant at the rooftop of hotel building. Nice! No need to go dancing in the rain, to get to the restaurant... ehh, well I did need to go a little bit in rain, because rooftop restaurant is not covered. Security officer of hotel escorted me to restaurant and a waiter of restaurant then helped with umbrella for me to get to buffet room to see their list. Chef came to introduce foods and to reply to my questions (which I had quite many). I found food that I wanted, even though prices were quite expensive, but I still had rupies left and not many places to use them anymore, so it was fine. I didn't want to take dinner to my room (which would have been the obvious choice, while having a rooftop restaurant and thunderstorms right among us (I don't say above, because clouds were really low and thunder was straight over Colombo). Chef and waiter agreed to my suggestion, to bring a table and chair under one corridor roof, which was only place in restaurant's serving area, where it didn't rain. So I ended up being only customer in rooftop restaurant, having great food and amazing lightning show all around me. It was kinda better show than many movies are! And I had the pleasure of enjoying a great Spicy Vegetable Broth with buns as an appetizer and Indian Biriyani with chicken (raita and Chutney included, of course). Though I didn't get my pineapple fruit juice, until they had already brought the main course to the table, I really enjoyed this fantastic event.
Back to wake up. This hotel was surprisingly good. This was first hotel to actually make the wake up call. I had ordered it in two other hotels during my stay, but never got the wake up call. That is really lousy work from reception. I had ordered a taxi from hotel to take me to the Bandaranaike airport. It's about an hour drive, so I ordered it for 01:00 o'clock. Driver was there ready, when I made my checkout and we got to the airport just fine (it took pretty much that 1 hour, even as there was almost none traffic, so during the day, it would have needed more time for travelling to airport).
Other option for my layover in Colombo, would have been airport hotels (there seems to be some) or staying in Negombo, which is much closer to airport, than Colombo. But because I founded a good sale price for this hotel “Supun Arcade”, I thought it's better to go there. Another reason to go there was that I knew that I could use PickMe to easily get to places I already knew about, if I wouldn't take so much sleep. Sale price of that room would have been 57 €, but I had collected hotel.com's rewards and used them, so I paid only something like 12 € for that stay.

Now I am at the airport, already checked into flight and waiting in lobby to get into plane. It's going to be rough way back home:
  1. 4h 40 min flight to Abu Dhabi, then 1h 25 min layover in that airport
  2. 5h 30 minutes flight from Abu Dhabi to Berlin Tegel airport, with 2h 25 minutes layover in Berlin airport
  3. 1h 55 minutes flight from Berlin to Helsinki airport
  4. then taking a bus from Helsinki airport to railway station
  5. next to take a Onnibus from Helsinki to Turku
  6. and about at the beginning of night, I should be arriving at Turku and then to take a local bus to my home and to finally meet my sweetheart.



torstai 21. huhtikuuta 2016

sasri2016 - Travelling from Trincomalee to Colombo

Yesterday I got really badly sunburnt.
I was meant to go to Colombo by train. My flight is this night / tomorrow morning at 04:35.
I didn't know that train schedules are quite bad, for this kind of a trip. If my flight would have been during later morning, it would have been a great choice to go by night train. And quite same for AC busses.  I heard that AC busses go only during night, from Trinco to Colombo. Other busses go once in an hour, during the daytime.
But I wasn't in best condition to travel without AC, as my skinburns were quite bad and they also made me dry. 9 hours in long haul bus didn't sound exactly what Is needed. So I called my earlier tuk-tuk driver (Ragi Kones), who took me to the Koneswaram Hindu temple yesterday morning and started negotiations about price of a car and an air conditioned car. First I asked from hotel, what their price would be, to know the maximum and to have somekind of understanding. Well hotel's offer was crazy 21000 rupies. I got this arranged by 11500 rupies. It's an older van and there are no regulations to demand for back seat safety belts (same as in India), so going is kinda relaxed now, having this back seat all by myself and stretching legs.
Driver is okay, but doesn't much know English, so we don't talk much here. We stopped for a lunch and place charged for my driver's lunch also. Though I think that drivers should eat free in those places. It costed me 4 euros extra and I am about to leave this place, so I don't really care to make a scene in this point.
I have written about driving in my earlier travelling stories, so this time I decided not to write about it... but I have a little itch to do it.

Anyways, now we have been riding for a bit more than 6 hours. So it might not take that long anymore, until we reach Colombo. I will be staying in the hotel only for a short time, but I need to try to sleep before I go to the long flights back home. Coming here was so awful and long, so I hope it goes better this way. And I actually paid only 15 euros for my hotel stay, so it wasn't too bad, even for a short stop.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

sasri2016 - Nilaweli

Travelled from Sigiriya to Nilaweli (one of the three place near Trincomalee and it's beach) by car and driver.

Car was Tata Nano and quite funny car. It had 0,95 L engine and consumption was really low. It has only 8 litre tank. ;) Air conditioning was working well. Driver said he had bought it second hand that it had costed him about 800 000 rupies (5 479 euros). A new one would cost something like 8 000 - 11 000 euros. Driver Chlminda was from Sigiriya and I met him when he took me with tuk-tuk to Sigiriya rock.
I paid 7000 rupies for the trip from Sigiriya to Nilaweli. I don't say that it's the right price, but bigger car drivers didn't go below 8000 rupies (first offer was 9000 rupies), because (from what I think I understood from driver's talk with other drivers, he was like saying that he would profit only 2000 rupies if he goes below that for that trip, which would mean his expenses would be 5000 rupies, but this might be totally wrong interpretation).

Unbelievable! When I had checked into this Sea Zone Hotel in Nilaweli, I saw family from Colorado, that have had rooms in two other hotels at same time with me. Strange to wonder around this island and see the same family having a room in three different hotels, same time with you. We must have same taste for hotels. ;) Their nice grandmother had already left back to Colorado.


Yesterday when I talked to hotel manager, I asked where I could get those Kottu blades, because I saw that their restaurant (which is not directly in hotel, but can be seen from the hotel) has Kottu in their list. He started to arrange me a pair of blades, but couldn't find them easily. When I was ready to go to have a dinner, he throw me on his scooter to see another restaurant where they had Kottu blades. They were a bit different than I expected. They were also somewhat worn out (no sharp blades anymore). But it was interesting to see and take photos of them. I also get to see on what kind of metal plate they were doing the Kottu dishes. This was really nice and after this we went to hotel's restaurant, where lady was already making my Kottu. I did get a really nice introduction to making of Kottu, but I couldn't get a clear picture of all the things and spices.


This hotel has best wifi and internet connection, that I have had on this island. Strange, because this hotel doesn't remind any kind of "technically advanced" place. Room isn't that special, but it has warm water in shower (it's one temperature only, non-adjustable heat) and fan is working. Night wasn't too great though. It was really hot. My mobile phone said (through accuweather) that night temp was 30C... and I didn't have air conditioning. You can imagine the rest. The family rooms in this hotel do have AC, but I had already reserved the cheapest room option with fan only.
    Hotel manager told that he doesn't remember when it would have been this hot in here. Actually when we talked about heat crisis in India, he told me that he wouldn't remember any other time, that Sri Lankans had been warned about high temperature and that one Sri Lankan had died due to heat in Jaffna. In India temperatures have been like 50C, but in Jaffna "only" like 40C.

Beach in Nilaweli is quite nice. At least now, there isn't big waves (like there was in Mirissa). Some stray dogs were begging there. Took a morning swim, before there came much of the hassle and loved it totally!

Now I am just enjoying my vacation and sitting at the hotel's terrace, without shirt of course, because it's so hot in here. Last time I checked, phone was reporting 29C and it would get to 33C during the day. Highest temperature could still be 35C and night could be something like 28C, but I have transferred to Uppuweli by then and in Amaranthe Bay hotel I will have AC to enjoy.