Tervehtymislauantai. Lahti kayntiin edelleen kipeana ja yo ei ollut mikaan huippu, tai edes kehuttava. Selvasti kylla tauti on ollut parempaan pain, varsinkin eilen paivalla. Mutta viela silla on kova ote. Onneksi en ottanut sita autoreissua talle paivalle, koska kunto ei kylla olisi viela tanaan kantanut niin hyvin. Toivottavasti huomenna kuitenkin on riittava kunto jo.
Kerasin luut ja painuin aamupalalle. Sen jalkeen huoneeseen suihkuun ja laitoin vaatteet pesuun. Ne pitaisi saada huomenna takaisin. Pesuhinnat on riittavan halvat. Paita 1 e, alusvaatteet 50 c, housut tais olla 2 e. Joten puolet vaatteista pesuun ja maksaa ehka jotain alle 10 euroa.
Kavin lounaalla Le Petit Domessa. Olotila oli edelleen huonompi kuin eilen paivalla, mutta kylla toi kappaily nyt onnistui. Tuonne todellakin kannatti menna. Ruuan laatu oli todella korkea. Enka ollut muualla nahnyt esim. valitsemaani Kameli taginea. Se oli yllattava, koska se ei ollut puisevaa lihaa, kuten olin vahan odottanut. Joko tagine sopi sen valmistamiseen yllattavan hyvin, tai sitten se liha vaan on erillaista kuin odotin. Outoa oli se, kun en yleisesti ottaen tykkaa laskista (ruuassa tai muutenkaan vatsassani), niin tuossa ateriassa se laski oli kerannyt paljon mausteita ja oli itseasiassa tosi hyvaa. Hassusti hieman pistava maku. Liha ei ollut mielestani samanlaista kuin Hevosen, mutta en tieda olisiko ihan Harankaan lihaa vastannut. Riisi tuli oudosti jossain (kerma)kastikkeessa. Se riisi piti tilata erikseen, kuten muuallakin, mutta en ole varma etta veloitettiinko siita edes. Alkupaloissa ollut aubergine-tahna oli todella loistavaa. En olisi muuten syonyt niita kahta leipaa jotka alkpaloihin tuotiin, mutta se tahna vaan oli niin hyvaa ettei sita voinut olla kayttamatta. Myos maustetut oliivit oli ehka parhaita, mita olen taalla saanut - ainakin ne oli vahvasti maustettuja. Siis taa oli kaikinpuolin aika uskomattoman hyvaa ruokaa! Ei ihme etta paikka oli saanut TripAdvisorin Excellence Awardin.
Kavin taas siis puhumassa mounirin kanssa ja han hankki minulle huomiseksi taksikuskin, aiemmin suunnitellun Karimin pakukeikan sijaan.
Huoneessa lammittelemassa.
Illalla tallustelin rantakadulle auringonlaskua katsomaan. Kaameasti populaa. Porukkaa kappaili lasten ja yleensakin perheittensa kanssa edestakaisin rantakatua - kuin Porissa mentiin kavelykatua edestakaisin silloin aikoinaan pentuina.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaana. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. tammikuuta 2015
Agadir Marokko paiva 5 - 30.1.2015
Aamulla herasin myohempaan kuin muina aamuina.
Olotila oli kuitenkin varsin heikko ja edelleen kuumeinen.
Painuin aamupalalle. Olo oli viela heikko; mutta tuli taas yksi tyocase, mika oli pakko hoitaa. Veikkaisin etta kuumetta olis ollut viela jotain 38C jaljella, mutta ei se olo ainakaan siita toiden tekemisesta parantunut. Voisin sanoa etta pinna oli aika kireana a) toita tehdessa, b) kuumeessa ja c) lomalla.
Olotila lahti kuitenkin selvasti kohoamaan toitten jalkeen (selvasti pillerit vaikuttaa kun alkaa olemaan parempi olo) ja paatin jopa lahtea ulos lounaalle. Tsekkasin koneelta TripAdvisorin vinkkeja ja arvosteluja naista ravintoloista. Paadyin kokeilemaan O'playa nimista ravintolaa, joka oli jonkin verran upscale aiemmin taalla kayttamiini nahden. Kenzista rannalle ja tuulista rantaa pitkin vasemmalle (lanteen). Heikossa kunnossa se kavely tuulisella rannalla ei kylla tuntunut parhaalta idealta...
Paasin ravintolaan ja sain ihan kivan poydan, toki siihenkin vahan tuuli, mutta sen verran suojassa, etta aurinko teki siina qutaa. Ruoka oli hyvaa ja hyvin tehtya. Pienet annokset toki yhdistettyna aiemmista ruuista kovempaan hintaan toki vei pisteita.
Tilasin ruuaksi Mixed Grillin, jossa oli harkaa, kanaa, jauhelihapihvi ja lammasta. Olis pitanyt olla myos mausteisia makkaroita, mutta ilmeisesti olivat loppu ja laittoivat toisen palan lammasta lisaa lautaselle korvikkeeksi. Tama setti maksoi 130 dirhamia.
Kokeilin ekaa kertaa taalla jalkiruokaa, kun taudista huolimatta tuosta ateriasta jai nalka. Oh, listalta loytyi suklaafondantti, joka oli Espoon Kilim ravintolassa ehdoton suosikki! Annoksessa kesti aikansa tulla, aloin olemaan jo hieman kyllastynyt sita odotellessa - mutta oh boy - kylla oli odottamisen arvoinen. Siis se sula suklaa - yhdistettyna hyvaan jaateloon ja sit viela se kuoren kiinteampi suklaa. Siina rupes miettimaan, etta jos joku luuli etta paratiisissa odottaa 100 neitsytta, niin luulen etta ennemmin siella on joka illallisen jalkeen tallainen jalkiruokana. ;-)
Ruuan jalkeen lampsin takaisin hotellille. Huoneessa lepasin ja kerasin voimia. Olotila koheni niin paljon, etta yritin jopa hetken ottaa altaan luona aurinkoa ja siihen kun ei toi tuuli niin pahasti osu, niin siina oli kylla aika leppoisaa olla. Olin kuitenkin niin myohaan siina, etta aurinko taittoi varjoja altaille ja kaikki ammattimollottajat kaikkosivat nahat karrella takaisin huoneisiinsa.
Siita sitten takaisin huoneeseen vaihtamaan vaatteet ja odottamaan etta illallinen alkaa.
Kavin tassa valissa moikkaamassa Mouniria, jonka kautta se Tiznitin reissu oli puhuttu. Paikalla sattui olemaan Kamir, joka olisi reissun kuski ja hanen matkapakunsa (Ford), joka kylla naytti varsin lupaavalta ja uudelta. Selvastikaan autossa ei ollut saastetty. Keskustelimme matkasta ja kavimme lapi kohdetta ja mita silta reissulta odotan. Kamir lahti jonkin kaverinsa kanssa eteenpain Soukkia (Bazaaria), joka alkaa tosta ravintolan vieresta ja sovein Mounirin kanssa uuden istunnon talle paivalle, jolloin mulla olis parempi kasitys huomisesta olotilasta ja etta riittaako kunto siihen reissuun. Samalla kylla puhuttiin siita etta jatettaisiin Tiznit valiin ja mentaisiin vain Tarroudanttiin, mutta se taas on huono ratkaisu mulle. Joten varmaan viela puhutaan tasta kuviosta tanaan, etta mita nyt silta reissulta oikeasti haetaan ja toteutetaanko se. Toki taytyy myontaa, ettei kauheasti houkuta viimeiseksi paivaksi vuokrata sita autoa ja lahtea hortoilemaan taalla ympari kylia; viela hieman huonokuntoisena.
Illallinen maistui nyt hyvin (hotlan buffetissa oli useita eri tagineja tarjolla), mutta sen jalkeen tein virheen ja otin teeta hotlan baarista. Se sai kurkkuni hetkessa aivan kaameaan kuntoon ja olotila tippui heittamalla. Skypettely kotiin loppui vahan lyhyeen ja sitten olin menossa takaisin huoneeseen kun olotila oli niin huono.
Aulassa alkoi show joskus ysin aikoihin ja tormasin siella Salosta oleviin Suomalaisiin, joiden kanssa olenkin vaihtanut kuulumisia joka paiva. Istuin heidan viereensa ja jain katsomaan aulan showta.
Ensimmaisena showssa oli kaarmeenlumoaja ja hanen rummuttajansa. Kaverilla oli monet kaarmeet mukana. Laatikossa ihan kunnon Kobra, pussissa peri pienempaa luikertelijaa ja oliko viela kolmaskin jossain toisessa pussissa.
Taman jalkeen tuli vuoroon afrikkalaispoikien tanssisetti. Ihan kiva ja julmetun kova aaninen esitys. Pojat hyppi ja pomppi ja piti showta.
Sit tuli kolme vanhempaa mammaa tanssimaan ja vetivat paljon yleisoa mukaan tanssimaan. Kolmen miehen bandi soitti paikallisilla soittimilla heille musiikkia.
Hauskaa oli, kun oli hyvaa jutuseuraa ja hauska show. En ollutkaan taalla aiemmin mennyt nain myohaan nukkumaan (2330).

Hotelli Kenzi Europan osuus rannasta oli yhta tyhja kuin muidenkin hotellien. Vaikka aurinko oli lammin, ilmoitettu lampotila oli kuitenkin vain 18C astetta, koska tuuli nappaa osan siita lammosta.
Paasin ravintolaan ja sain ihan kivan poydan, toki siihenkin vahan tuuli, mutta sen verran suojassa, etta aurinko teki siina qutaa. Ruoka oli hyvaa ja hyvin tehtya. Pienet annokset toki yhdistettyna aiemmista ruuista kovempaan hintaan toki vei pisteita.
Tilasin ruuaksi Mixed Grillin, jossa oli harkaa, kanaa, jauhelihapihvi ja lammasta. Olis pitanyt olla myos mausteisia makkaroita, mutta ilmeisesti olivat loppu ja laittoivat toisen palan lammasta lisaa lautaselle korvikkeeksi. Tama setti maksoi 130 dirhamia.
Mixed Grill O'Playa ravintolassa
Kokeilin ekaa kertaa taalla jalkiruokaa, kun taudista huolimatta tuosta ateriasta jai nalka. Oh, listalta loytyi suklaafondantti, joka oli Espoon Kilim ravintolassa ehdoton suosikki! Annoksessa kesti aikansa tulla, aloin olemaan jo hieman kyllastynyt sita odotellessa - mutta oh boy - kylla oli odottamisen arvoinen. Siis se sula suklaa - yhdistettyna hyvaan jaateloon ja sit viela se kuoren kiinteampi suklaa. Siina rupes miettimaan, etta jos joku luuli etta paratiisissa odottaa 100 neitsytta, niin luulen etta ennemmin siella on joka illallisen jalkeen tallainen jalkiruokana. ;-)
Suklaafondant O'Playa-ravintolassa. Ruuat molemmissa kuvissa (ylla ja tassa) ovat muistaakseni samankokoisissa lautasissa, joten siita voi paatella tota fondantin kokoa ja sita taivaallisen sulan suklaan maaraa!
Ruuan jalkeen lampsin takaisin hotellille. Huoneessa lepasin ja kerasin voimia. Olotila koheni niin paljon, etta yritin jopa hetken ottaa altaan luona aurinkoa ja siihen kun ei toi tuuli niin pahasti osu, niin siina oli kylla aika leppoisaa olla. Olin kuitenkin niin myohaan siina, etta aurinko taittoi varjoja altaille ja kaikki ammattimollottajat kaikkosivat nahat karrella takaisin huoneisiinsa.
Siita sitten takaisin huoneeseen vaihtamaan vaatteet ja odottamaan etta illallinen alkaa.
Kavin tassa valissa moikkaamassa Mouniria, jonka kautta se Tiznitin reissu oli puhuttu. Paikalla sattui olemaan Kamir, joka olisi reissun kuski ja hanen matkapakunsa (Ford), joka kylla naytti varsin lupaavalta ja uudelta. Selvastikaan autossa ei ollut saastetty. Keskustelimme matkasta ja kavimme lapi kohdetta ja mita silta reissulta odotan. Kamir lahti jonkin kaverinsa kanssa eteenpain Soukkia (Bazaaria), joka alkaa tosta ravintolan vieresta ja sovein Mounirin kanssa uuden istunnon talle paivalle, jolloin mulla olis parempi kasitys huomisesta olotilasta ja etta riittaako kunto siihen reissuun. Samalla kylla puhuttiin siita etta jatettaisiin Tiznit valiin ja mentaisiin vain Tarroudanttiin, mutta se taas on huono ratkaisu mulle. Joten varmaan viela puhutaan tasta kuviosta tanaan, etta mita nyt silta reissulta oikeasti haetaan ja toteutetaanko se. Toki taytyy myontaa, ettei kauheasti houkuta viimeiseksi paivaksi vuokrata sita autoa ja lahtea hortoilemaan taalla ympari kylia; viela hieman huonokuntoisena.
Nakyma Kenzi hotellia vastapaata; vasemmalla Golden Gate ravintola, jossa Mounir tyoskentelee.
Illallinen maistui nyt hyvin (hotlan buffetissa oli useita eri tagineja tarjolla), mutta sen jalkeen tein virheen ja otin teeta hotlan baarista. Se sai kurkkuni hetkessa aivan kaameaan kuntoon ja olotila tippui heittamalla. Skypettely kotiin loppui vahan lyhyeen ja sitten olin menossa takaisin huoneeseen kun olotila oli niin huono.
Aulassa alkoi show joskus ysin aikoihin ja tormasin siella Salosta oleviin Suomalaisiin, joiden kanssa olenkin vaihtanut kuulumisia joka paiva. Istuin heidan viereensa ja jain katsomaan aulan showta.
Ensimmaisena showssa oli kaarmeenlumoaja ja hanen rummuttajansa. Kaverilla oli monet kaarmeet mukana. Laatikossa ihan kunnon Kobra, pussissa peri pienempaa luikertelijaa ja oliko viela kolmaskin jossain toisessa pussissa.
Kobraa ulkoilutetaan
Kaarmeenlumoaja kiersi yleisossa
Taman jalkeen tuli vuoroon afrikkalaispoikien tanssisetti. Ihan kiva ja julmetun kova aaninen esitys. Pojat hyppi ja pomppi ja piti showta.
Sit tuli kolme vanhempaa mammaa tanssimaan ja vetivat paljon yleisoa mukaan tanssimaan. Kolmen miehen bandi soitti paikallisilla soittimilla heille musiikkia.
Yleisoa tanssitetaan. Keskella yksi mammoista kellertavassa asussaan ja hanen vasemmalla puolellaan Suomalainen Peppi ja hanen aitinsa.
Miehet soittivat, kun mammat tanssittivat.
Neljantena, viimeisena esityksena tuli oma suosikkini - napatanssija.
Hauskaa oli, kun oli hyvaa jutuseuraa ja hauska show. En ollutkaan taalla aiemmin mennyt nain myohaan nukkumaan (2330).
torstai 29. tammikuuta 2015
Agadir Marokko paiva 3 - 28.1.2015
Olin sit jo aamusta asti kipeana. Aamulla ei viela ollut niin paha, mutta paheni paivaa myoten. Raahauduin kuitenkin marinaan etsien ruokapaikkaa ja loppupeleissa menin taksin kyydissa Poissons Al Jazeera -ravintolaan (kalaravintola). Siella meinas voimat tyrehtya kokonaan. [Edit: Ruoka oli hyvaa, mutta palvelu korkeintaan ok ja mielestani huijasivat kalan painossa aika pahasti.]
Kavin myos supermarketissa nimelta Marjane ;-)
Se oli hyva paikka.
Kavin kaksi kertaa apteekissa hakamassa laaketta, ekalla kerralla kipeeseen kurkkuun "strepsilsien korviketta" ja toisella kertaa Nilsin ja Munirin suosittelemaa Rhumix:a (Sanofi).
Nyt on pakko menna kun horkka on sen verran tulossa taas...
Poissons Al Jazeera - Specialite Fruits de Mer
Mitas merenelavaa haluat kokattavan?
Kalat oli tuoreita (kiduscheck) ja hyva valikoima. Syomani kala oli noista tossa vasemmalla paalla oleva. Aikalailla kuhan oloinen.
Alkuun leipaa (osittain kuivaa) ja tarjotin, jossa oliiveja, aubergine ja paria tuntematonta mutustettavaa.
Paaateriana kala vihanneksilla ja ranskikset tulivat vahan myohemmin.
Kavin myos supermarketissa nimelta Marjane ;-)
Se oli hyva paikka.
Kavin kaksi kertaa apteekissa hakamassa laaketta, ekalla kerralla kipeeseen kurkkuun "strepsilsien korviketta" ja toisella kertaa Nilsin ja Munirin suosittelemaa Rhumix:a (Sanofi).
Nyt on pakko menna kun horkka on sen verran tulossa taas...
Location:
Agadir, Maroc
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)