perjantai 30. toukokuuta 2014

Aika rientää, mutta jotain sekin kylvää...

Huhtis oli ja meni, nyt jo toukokuukin meni...

Valitettavasti on nyt ollut niin käsittämättömän kiireistä, ettei ole paljon ehtinyt blogittaan.

Sitten siemennyksestä...
Vuoden alussa ostettiin alennuksesta iso nippu siemenpusseja. Oltiin päästy omakotitaloon "vähän syvemmälle" sisälle ja fiilis oli hyvä.
Paketit saatiin alennuksessa (olisko ollu 5 pussia eurolla). No siitä tietysti vähän hurahti.
Tästä ensikertalainen oppi, ettei omakotitalon piha välttämättä ole kokonaan tarkoitettu kasveille... itämiset ja kasvamiset meni poropeukaloltakin yllättävän hyvin ja lopputuloksena on ollut opettelua, vedellä ja mullalla lotraamista, sekä paljon ihmettelyä että mihin nää kaikki aiotaan laittaa kasvamaan.

Mulle on toi kesäkurpitsa tullut aivan ykköseksi. Se on tykännyt meidän kämpässä kasvamisesta ja nyt tuli ensimmäiset kukat niihin. Työkaveri laittoi linkin kivaan reseptiin niistä, mitä tarttis kokeilla. Ei ole ollut tapana postailla omista kokkailuista, mutta ehkä se jossain vaiheessa alkaa muuttua.
Okei, ehkä tykkään noista chileistä vielä enemmän. Tässä aiheessa ei tarvita kuin yksi sana: Fatalii. Kaveri on hoitanut homman niin hyvin, ettei paremmasta väliä. Sain netissä Paytrailin kautta maksetut siemenet riittävän nopeasti ja niissä oli mukana kiva ohjelehtinen, joka tällaiselle aloittelijalle tulee ihan tarpeeseen. Näitten kasvien kanssa käytän RTFM-mallia. Tietotekniikassa pyrin olemaan sen yläpuolella. ;)
Mutta siis jotain 4 hedelmää meillä on vasta niissä chileissä, mutta silti. Osa niistä chileistä on kasvanut ihan sikana ja on ollut kiva katsoa kun eri lajit kasvaa niin eri tavalla. Harmi kyllä, valoa ei vaan tunnu olevan ihan tarpeeksi niille.


lauantai 10. toukokuuta 2014

Kaskis - Uutta Turussa

Kaskis on uusi laaturavintola Turussa. Saimme ajatuksen käydä päivälliseksi testaamassa tämän uuden ravintolailmestyksen Turussa.

Ravintola
Paikka on ravintolalle varsin hyvä. Kaskenahde, kalaravintola joka paikalla oli ennen, oli varsin hyvä omassa genressään. Kaskiksella olettaisin kuitenkin olevan hieman erillainen kohderyhmä ja uskoisin sen kohderyhmän olevan valmis menemään tämän alueen ravintolaan muuallekin, kuin ydinkeskustaan mäkien sisälle. Toisaalta eihän tämäkään ole kuin mäen päällä, joka on melkein sama kuin "in".
Oli mielenkiintoista nähdä tällainen sisustus. Itse en löytänyt oikeanlaista määritelmää (joku sisustuksia paremmin ymmärtävä varmasti kauhistuu siitä), mutta ympäristö selvästi toimi. Ei välttämättä olisi oma valintani, mutta näin käyttäjän näkökulmasta en missään nimessä vastusta. Seinissä oli vanerilevyä, tuoleina oli 70-luvun puutuoleja, lamput olivat (toisen puoliskoni mielestä) deko-henkisiä ja molemmat oltiin samaa mieltä siitä, että ne olivat hyvin selkeälinjaisia. Pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä, kun pöytiä on kuitenkin sen verran vähän.
Istumapaikkoja on vähän. Henkilökuntaa oli ainakin tänä lauantaina hyvin paikalla, moneen muuhun ravintolaan nähden varsin paljon. Arvioimme että keittiössä kaksi tai kolme, tarjoilemassa arviolta kolme henkilöä. Jos paikassa olisi arvioinut olevan 35 istumapaikkaa, niin henkilökuntaa olisi ollut 1 per 6 asiakasta. Aika kova luku. Asiakaspalvelu oli kaikinkin puolin hyvin toimivaa.

Ruoka
Menu oli harvinaisen pieni. Ruokia taisi olla 3 alkupalaa, 4 pääruokaa ja 2 jälkiruokaa.
Ruuan esille pano oli loistavaa! Harvassa ravintolassa tulee annoksen viimeistely pöytiin, elikkä aterioiden saavuttua pöytään, kokki tuli vielä kaatamaan kastikkeen ja kuvasi meille annoksen sisällön. Onhan sekin jo itsessään vähän harvinaisempaa, että kokki näkyy salin puolella, saati että viimeistelee annoksen pöydässä.
Saimme alkuun keittiön terveiset, joissa snapsilasiin oli laitettu vaalean vihreä juoma viinirypäleistä, jalopenoista ja inkivääristä. Varmasti se sisälsi vielä jotain muutakin jota en muista, mutta erittäin hyvä ja raikas oli. On niin harmi, ettei näitä saa monistakaan ravintoloista, koska nämä kuitenkaan eivät aiheuta ravintolalle kovinkaan suuria kustannuksia, mutta tekevät tehtävänsä erittäin hyvin.
Itse ruuasta sanoisin, että oli erittäin hyvää ja hienostunutta. Ehdottomasti hintansa arvoista. On toki vähän väärin kirjoittaa tällaisesta paikasta ja arvostella ruokaa, joka on selvästi tarkoitettu otettavaksi koko menuuna, vaikka itse poikkesimme kuviosta ja otimme vain pääruuat. Meille ei nyt tähän keikkaan oikein sopinut koko menu, mutta ainakin pääruokien perusteella se olisi kannattanut.


Nautein itse karitsaa ja kauniimpi puoliskoni otti siikaa.
Ateriassani oli polenttaa, karitsan lihaa, vihreitä papuja, pienempiä papuja, linssejä, sekä pari kukkaa. Kahdesta aterian komponentin mausta annan mahtipisteet, karitsa oli maultaan aivan hekumallista ja polentta oli todella maukasta. Ehdottomasti parasta polenttaa mitä olen maistanut. Näin jälkikäteen kuvaisin sanoilla mukavan makea ja pehmeä. Harvemmin välitän kukista ateriassa, mutta ne olivat kyllä kiva osa aterian esillepanoa ja loivat eentisestään panostuksen meininkiä.


Siika oli myös hyvin kaunis annos. Mukavat makuvivahteet olivat siinäkin hyvin saatu esille, vaikka ateria ei vaikuttanut liian maustetulta. Ateriassa oli paistettua siikaa, kevätsipulia, varhaisperunaa ja hyvin maistuvalta vaikuttava kastike.

Itselleni tällä hetkellä koko menuun fiininpään nauttimiseen kävisi hyvin joko tämä Kaskis tai Pinella.


Tulos
1 pihvi annoksen viimeistelystä pöydässä by chef himself ja toinen pihvi hienoista mauista aterioissamme.
Voisin antaa kolmannenkin pihvin yleisesti hyvästä asiakaspalvelusta, mutta valitettavasti menun koko rajoittaa lopputulosta sen verran, että tämän ekan keikan pohjalta on pakko vielä jättää tähän.
Annan Kaskikselle 2 pihviä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Haaste

No johan pläjähti! Enpä osannut odottaa, että bloggarit haastavat toisiaan. Todellakin pisteet ideasta, kuka tän sitten onkaan pistänyt rullaamaan.
Kiitokset Ihan kahvilla -bloggarille haasteesta ja pläjäytetään tässä plörinät ruudulle.

Haasteen sisältö on seuraava:

1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään.
2. Haastettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastettu keksii 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastettu kertoo kenet on haastanut.

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja tuoda esiin alle 200 lukijan blogeja.

Siis 11 asiaa minusta:
- Käyn ravintoloissa ja myös kahviloissa jos ehtii, viime aikoina yhä vähemmän
- Tykkään kokkailla
- Pidän myös matkustamisesta ja maailmalla uusien ruokien kokemisesta
- Harrastan myös tietotekniikkaa ja elektroniikkaa, sekä veneilyä, viime aikoina myös puutarha- ja pihasähellystä 
- Olen sosiaalinen
- Pidän kirjoittamisesta
- Liikun pääosin Turun lähialueilla ja ajoittain myös Porissa ja pääkaupunkiseudulla
- Olen ollut alkuasukkaana Duuni.netissä, Twitterissä ja muutamissa muissa paikoissa, koska työni puolesta olen elänyt paljon netissä
- Olen pitänyt ensimmäistä blogiani silloin, kun niitä ei vielä kutsuttu blogeiksi, kiireet työssä ovat kuitenkin usein haastaneet blogittamisen, Linux Journalista taisin ekan kerran lukea artikkelin RSS ja atom fiideistä.
- Pelaan myös ajoittain lauta-, nörtti ja muita pelejä (7 Wonders on nyt kova sana)
- Kun näihin harrastuksiin liittää vielä salikäynnit, kotikuviot ja luottamustehtävät, onko ihme että päivät on aika tiukalla.

Ihan kahvilla -esittämät kysymykset:
1. Suosikkikahvipaikkasi ja missä se sijaitsee?
Valitettavasti täytyy todeta että Arnolds. 
Haluaisin sanoa että CafeArt aurajoen rannassa, mutta se ei olisi totta.
Se ei tietenkään johdu kahvista, vaan kana-pekonibagelista.
2. Millä tykkäät herkutella kahvin kanssa?
Arnoldsissa on myös hyvät munkit ja kyllä se munkit yleensäkin on.
3. Mistä haaveilet tai unelmoit?
Niistä asioista jotka ovat nyt toteutuneet/toteutumassa. 
4. Suosikkiradiokanavasi?
Radio Rock.
5. Unelma-autosi?
Lamborghini, ei kuitenkaan Diablo
6. Mitä tekisit lottovoitolla?
Ostaisin erinäisiä asuntoja, osakkeita, rahastoja ja mökin, sekä uuden auton ja veneen.
7. Maksatko kahvisi mieluummin käteisellä vai kortilla?
Mielummin käteisellä, yleensä kortilla.
8. Koska kuljit viimeksi taksilla?
Tais olla pikkujoulujen jälkeen, siis joulukuussa.
9. Tampereelle vai Turkuun?
Obvious vastaus olisi Turkuun, missä käyn päivittäin, mutta ehkä sen takia juuri pitäisi vastata Tampereelle, koska vaihtelu virkistää ja uusia ravintoloita on paljon löydettävänä ja blogitettavana. ;)
10. Oletko optimisti vai pessimisti?
Taatusti optimisti, tästä olen jopa kerran saanut syytöksen.
11. Mikä edellisistä kysymyksistä oli sinulle vaikein ja miksi?
Millä tykkäät herkutella kahvin kanssa. 
Koska en juuri ota jälkiruokia, enkä ole makean perään. 
Paitsi joskus leffaakatsoessa sohvalla.


Uudet kysymykset:
1. Paras ravintolakokemuksesi
2. Jälkiruoka vai pääruoka?
3. Millä poltat ravintolasta hankitun energian parhaiten?
4. Mikä musiikki rulettaa?
5. Missä vietät eniten aikaa kodin ja työn ulkopuolella?
6. Mitä ruokaa teet kotona eniten?
7. Paras tee?
8. Paras biisi salille?
9. Miten ja milloin olet viimeksi "repäissyt"?
10. Unelmasi?
11. Mikä edellisistä kysymyksistä oli sinulle vaikein ja miksi?

Ja haastan edelleen:
  •  Ei vielä ketään

ICTExpo2014 messut

Keskiviikkona 7.5.2014. Aamu alkoi aikaisin. Herätys oli viideltä, jotta ehtii seitsemän junalla Helsinkiin. Kyllähän tänne Kupittaan rautatieasemalle on valumassa aika hyvin porukkaa. Ehkä joku tuttukin pöllähtää. Perillä matka messukeskukseen jatkuu Pasilasta ja tavoitteena olis kuulla jotain (omasta mielestäni) tapahtuman pääesiintyjältä, F-Securen Mikko Hyppöseltä. Kun en ole häntä ennen kuullut, on mielenkiintoista nähdä, onko hän sen höpinää arvoinen, mitä hänestä pölistään.

Saas nähdä mitä muuta messuilla on tarjottavana. Ainakin konesalipalveluja tarjoavia tahoja löytyy ja pari muutakin mielenkiintoista pytinkiä, jotka tuli rastitettua esitteestä.

Täytyy sanoa että Hyppönen oli kyllä hypen arvoinen. Kaveri on todella loistava esiintyjä. Esitys oli ytimekäs, selkeästi esitetty, sisälsi asiaa ja oli ainakin tälle kohderyhmälle hyvin sopiva. Voisi kuvitella että kyseessä on yrityksen markkinointijohtaja, eikä tuotekehitysjohtaja. Toisaalta kait TED talkaajaksi pääsyynkin on vaatimuksensa.
Tässä ei varsinaisesti ollut mitään räjähtävää uutta tietoa, mutta hyviä näkökulmia ja niin hyvin esitettynä, että olisi voinut kuunnella paljon lisääkin. Harvan puhujan poistuessa lavalta toivoisi hänen puheensa vielä jatkuvan. Esityksessä ei ollut liikaa tekniikkaa, mutta kuitenkin riittävästi vakuuttamaan yleisön teknisimmätkin ihmiset, että homma oli hallussa. Silti haasteellisimmatkin asiat oli esitetty hyvin siten, että myös IT päällikkökin ymmärsi ne. yleisössähän ei tarinnut olla kovinkaan montaa aidon nörtin hommia (enään) tekevää.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Trappi - Naantalin rannassa

Trappi aka KalaTrappi oli tänään lauantain lounaskohteena.

 
Oltiin ajateltu mennä Merisaliin, jossa ollaan käyty monet vuodet pitkin kesää. Päätettiin sittenkin vaihtaa kohde Trappiin, koska käydään siellä harvemmin. Olin itseasiassa nähnyt unta lampaan syömisestä (nälkäinen?, aliravittu?) ja sitä kun ei saa Merisalin buffetista, niin mentiin katsomaan Trapin lista oven ulkopuolelta. Sieltä löyty heti lammasta, jopa kaksikin eri lammasateriaa, joten olin myyty. Ei kun sisään vaan!

Ravintola
Ravintola on hieman sokkeloinen. Monet syövät kesäaikaan rannalla, jossa piha on täynnä pöytiä ja varpuset liitelee, sekä ihmiset rulluttaa pitkin laituria Muumien ja Merisalin suunnalta takaisin kohti Naantalin keskustaa. Kaikki eivät välttämättä ole edes käyneet sisällä, jos käyvät harvemmin Naantalissa.
Sisustus toi mieleeni isoisäni ja isoäitin talon Pernossa, jossa oli myös seinällä jotain puujäljitelmää, tai sen tyyppistä. Simpukoita ja pienoispurjeveneitä näkyi seinän lasivitriinissä. Sopivat kuvaan. Ehkä hieman turhan paljon oli tavaraa joissakin seinissä, mutta ei mitenkään hillittömän tyylittömästi kuitenkaan (vertaa esimm. Raision keskustan Victory kebab-pizzerian sisustukseen).
Pidimme asiakaspalvelua hyvänä. Tarjoilija joka keräsi astiat pöydästämme, myös pelasi hyvin. Kun totesin että oli niin hyvät valkosipulit, että katkerana pitää todeta niiden olevan parempia kuin itse tekemäni, tarjoilija totesi "ai että itsekin teet näitä, meillä saattaisi olla kesätyöntekijän paikka tiedossa". ;) Muutenkin sujuvaa palvelua ja annokset tulivat oikeaan aikaan.


Ruoka
Ravintola on tunnettu kalaruuistaan. Tunnetaanhan ravintola Kala-Trapin nimellä. Emme nyt kuitenkaan kumpikaan kokeneet kalaa lautasellemme.
Otin unessakin unelmoimaani lammasta ja toinen puolisko otti pippuripppihvin. Tämä oli todella harvinaista, että molemmat otimme lihaa ja vielä astetta hinnakkammassa paikassa.

Alkupalaan hyökättiin salaattipöydässä, joka kuuluu lämpimien ruokien hintaan. Salaattipöydän päällä oli oliiveja (täytettyjä vihreitä ja muistaakseni ei täyettyjä mustia) ja leipiä. Leipäsetissä oli jotain juustoleipää ja varsin perus valkoista patonkia, molemmat valmiiksi leikatuissa siivuissa.
Vasemmalla reunalla oli kastikkeessa muutamia salaattiaineksia, olisko ollut paprikansiivuja, herkkusienen palasia, pikkusuolakurkkuja ja jotain sellaista, kaikki ilmeisesti marinoituja tai ainakin kastikkeessa. Salaatteja oli jotain 4 erillaista kulhoa, joten probably kaikki löytää jotain otettavaa. Oikealla laidalla oli voideltavaa leiville, jotain tuorejuustoa, jotain muuta ja ehkä pestokastikkeen tapaista. Salaattikastikkeita taisi olla paria kappaletta.

Kaikin puolin alkusalaatista sai tosi maukkaan ja mukavan alkupalasetin. Tämä oli tosi hyvä aloitus ateriallemme.
Oh boy, oh boy, oh boy!!! Kun vaan tietäsitte!!! Oli niin kuninkaallista makua lautasella, että todellakin yllätyin. Usein kuitenkin lammasruuassa luotetaan lihan omaan hyvään makuun, mutta nyt oli kokki todellakin tehnyt meikäläisen makuisen annoksen. jouduin jopa kahdesta asiasta myöntämään, että kokki teki ne paremmin kuin itse teen (enkä tarkoita tätä ylimielisesti, vaikka se siltä kuulostaakin ;). Siis oli todella huippuhyvää!!! Hehkutinko jo tarpeeksi? Ei kun pistetään vielä kerran - OLI AIVAN USKOMATTOMAN HYVÄÄ!!!!


Annoksessa oli makuja vaikka kolmeen eri ateriaan.
1) itse aterian kastike: punaviinikastike, aivan totaalisen loistava! Se oli huomattavasti parempaa kuin oma punaviinikastikkeeni ja väitän ettei omanikaan niin huono ole; mutta siis punaviininmaku ei ollut mitenkään vahva, mutta kastikkeen maku kokonaisuutena oli loistava, mutta ei mitenkään yli vahva, todella hienostunut ja samoin kastikekin oli mukavan kevyttä rakenteeltaan, toisin kuin usein on saanut punkkukastikkeen turhan "pullat uunissa" -versiona
2) valkosipulit! En ole ikinä syönyt näin hyviä valkosipulin kynsiä! Se on paljon sanottu, kun olen viimeisen kolmen vuoden aikan paistanut, grillannut, pistänyt uunissa, marinoinut, pilkkonut ja nyt jopa aloittanut kasvattamaan valkosipulia. Siis valkosipuli vaan on niin loistava kasvis. Olen jo kirjoittanut siitä yhden blogi-kirjoituksen, mutta en ole ehtinyt finalisoimaan sitä, kun jäi faktat kaivamatta. U just got to love that garlic!!! ;) Takaisin näihin yksilöihin - siis kokille ei ilmeisesti ollut riittänyt, että oli paistanut ne valkosipulinkynnet aivan täydellisesti (juuri oikea pehmeys ja makeus). Tämän lisäksi kokki oli vielä saanut niihin jonkun lisämaun. Tai voiko olla että se lisämaku tuli jostain muusta siinä lautasella - enpä uskalla sanoa varmaksi, mutta ihan sama mistä se lisämaku  tuli - se oli niin loistavaa, että säästin yhden kynnen aterian viimeiseksi suupalaksi. Siis kyseinen kokki pitäisi yllättää baklava päässä Naantalin yössä ja kuulustella miten hän on ne valkosipulit paistanut! Paljasta! Paljasta!
3) Liha: Lampaan palaset oli hyvän kokoiset vartaassa. Toki niitä olisi syönyt enemmänkin, mutta (ainakin nykyisellään) koin tämän riittäväksi määräksi. Liha oli hyvin paistettua, ei ehkä ihan niin paistettua kuin olisin medikalta odottanut, mutta oli kyllä hyvää, joten ei pysty antamaan oikeasti negatiivista siitäkään. Ja arvostin sitä että lampaanpalaset oli maustettu. Toki lampaanlihan on hyvää jo itsessään ja arvostan kyllä sitä sellaisenaankin, mutta toisaalta pidän siitä että kokki luottaa omiin maustamiskykyihinsä ja oikeasti maustaa sen lihan kuitenkin kunnolla - pelkäämättä asiakkaan paheksuvan sitä. Juuri näin!
4) Lautasella oli myös: kivasti paistettuja kesäkurpitsan siivuja, porkkana- ja lanttu(?)pyreetä. Kuin olikin kokki saanut kesäkurpitsankin siivuihin noin osuvat mausteet.
Siis hyvänen aika, pitäkää nyt Trappi tästä kokista kiinni! Lähettäkää auto sille joka aamu hakemaan se töihin ja antakaa palkankorotus! En olisi ikinä uskonut suitsuttavani Suomessa ravintola-annosta tällä tavoin.

  Mariannen annos oli myös erittäin hyvä. Maistoin hieman kastiketta ja pippuripihviin kuuluva kastike oli erittäin hyvin tehty. Kastikkeen keskellä oli toinen kastike, joka muistutti punkkukastiketta, tai pippurikastike ilman kermaa. Ehkä siis ulkopuolella varsinainen kermainen pippuripihvin kastike ja keskellä toinen kastike, joka myös oli hyvää. Tälläi se kuuluu tehdä! Tätä niinku haetaan! Jotain hyvin perustavaa laatua olevaa annosta, mutta siinä on kuitenkin oma - erittäin hyvin toteutettu - twistinsä! Perunakroketit olivat myös hyviä, pakkohan nyt oli maistaa pari sellaistakin - maksajan oikeudella. ;)


Tulos

Trappi veti nyt todella komiat täydet pihvit! 3 pistettä Trapille.
1 loistavasta lammasvarras-ateriasta, 1 upeista makuelämyksistä ja vielä 1 hyvästä asiakaspalvelusta.
Todellinen kasvojen kohotus.